Avainsana: valmennus

Miksi Iivo Niskanen valittaa 90% ajastaan?

Seefeldin hiihdon MM-kisojen alla esitettiin urheiluruudussa Iivo Niskasen ja hänen valmentajansa Olli Ohtosen haastattelu, jossa Niskanen sanoi valittavansa 90% ajastaan. Se on kuulemma hänen tapansa tehdä asioita ja hakea jatkuvasti kehitystä toimintaansa. En ole varma miten pitkän aikaa pätkät säilyvät arkistoissa, mutta tässä linkki rehellisen miehen puheisiin. Niskanen sanoo jatkuvasti kyseenlaistavansa asioita. Hänessä voisi olla ainesta tutkijaksi, sillä niin juuri tieteessä ja tutkimuksen tekemisessäkin tehdään.

Read More

Palaako KIHU kilpa- ja huippu-urheilun TUTKIMUSkeskukseksi?

Illansuussa tuli tieto, että Jyväskylässä sijaitsevan KIHU:n eli kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen uudeksi johtajaksi on valittu filosofian tohtori, biomekaniikan tutkija Aki Salo. Entinen johtaja Sami Kalaja taisi itsekin hoksata, että tutkimustoiminta ei oikein hänen johdollaan riitä kansainvälisissä mittelöissä, joissa meneillään ei ole kaiken aikaa vain SM-kisat, vaan myös maailman cup, MM-kisat ja olympialaiset. Kilpailu on siis vähintään yhtä kovaa kuin urheilussa, jossa on sentään omat kilpailukautensa useimmissa lajeissa, eikä tulosta tarvitse takoa taukoamatta. Kalaja vetäytyikin aikaistetulle eläkkeelle. Tutkimuksen tekemisessä kun ei ihan riitä se, että on ollut yläasteen rehtorina koulussa, jossa nykyinen kuuluisa koripalloilija kävi koulua. Toivo lepääkin uudessa johtajassa, joka voi tuoda toivottuja uusia tuulia jyväskyläläiseen sisäänpäin lämpiäväisyyteen.

Read More

Onko kaikki suomalainen tieto jo hyödynnetty, kun kalaan on lähdettävä merta edemmäs?

Yle kertoi viikolla suomalaisten pikajuoksijoiden saavan oppia jamaikalaisten pikajuoksijoiden parissa työskennelleeltä valmentajalta. Tämä on hienoa asia, mutta vielä hienompi oli juttu viikonlopun hesarissa 86-vuotiaasta Mauri Salomäestä, joka valmentaa erästä tämän hetken nopeinta suomalaista pikajuoksijaa. Salomäen haastattelu on mainio muistutus siitä, että liikunnassa ja urheilussa tietyt lainalaisuudet eivät ole muuttuneet mihinkään moniin vuosikymmeniin, mutta ne tuntuvat olevan unohduksissa valitettavan usein niin urheilijoiden kuin kuntoilijoidenkin valmentautumisessa. Tietoakin löytyy, jos sitä vain halutaan hyödyntää.

Read More

Rullahiihtotapahtumilla voisi olla kysyntää myös Suomessa – Mitkä viikon kolme pääharjoitusta kuntoilijan olisi hyvä toteuttaa?

Rullahiihto on mainio harjoitusmuoto kenelle tahansa kuntoilijalle. Se on kilpahiihtäjien keskeinen harjoitusmuoto, mutta myös kuntoilijoiden soisi tekevän sitä enemmän kesän ja syksyn aikaan. Suomessa järjestetään paljon erilaisia kuntotapahtumia muun muassa juoksussa, pyöräilyssä ja triathlonissa, mutta etupäässä kuntoilijoille suunnatut rullahiihtotapahtumat loistavat poissaolollaan. Niile voisi kuitenkin olla tilausta ja ne voisivat motivoida monia kuntoilijoita kokeilemaan ja harjoittelemaan rullahiihtoa yhä enemmän myös kesän ja syksyn aikaan.

Read More

Copyright © 2020 Ilkka Heinonen / ileximius. All rights reserved.

The views expressed on this website do not neccasarily reflect the views of University of Turku or other institutions or organisations Dr. Heinonen represents.