Eduskuntavaalit ovat ohi ja hallitus- , tai oikeammin valtioneuvostotunnustelut ovat parasta aikaa menossa. Ne ovat yleensä puolueiden heiniä, mutta nyt myös olympiakomitea haluaa kantaa oman kortensa kekoon. Se esittää toimitusjohtajansa Mikko Salosen suulla, että seuraava hallitus nostaa liikunnan ja urheilun poikkihallinnollisen edistämisen kohteeksi ja antaa sille lisää resursseja yleisistä budjettivaroista.

Esitys on sinänsä kannatettava, sillä juuri etenkin liikunnan, ei niinkään urheilun, edistämiseen olisi todellakin käytettävä muitakin kuin veikkausvoittovaroja. Olympiakomitea vain ei tunnu olevan paras taho puhumaan tämän asian edistämisestä. Järjestöuudistus ei näytä vieneen asioita parempaan suuntaan, sillä nyt kansanterveyttä edistävä liikunta näyttää jääneen vielä enemmän lapsipuolen asemaan suomalaisessa liikunta- ja urheilupuheessa. Järjestö on miehitetty pääosin kilpaurheilukuplassa elävistä henkilöistä, ja se näkyy toiminnassa ja puheissa.

Hesarin juttua seurannut heti ensimmäinen kommentti summaa hyvin monien tavallisten suomalaisten tuntoja asian suhteen: ”Miksi ihmeessä urheilun asemaa pitäisi erityisesti edistää. Urheilun tukemisella tarkoitetaan tyypillisesti jotain ihan muuta kun terveyden vuoksi liikkumisen edistämistä. Urheilun tai urheilujärjestöjen tukeminen ei myöskään ole likimainkaan ainoa kanava jos halutaan edistää lasten ja nuorten yhdenvertaisia mahdollisuuksia harrastaa, oppia ja kuulua joukkoon myös vapaa-ajallaan.  Josko nyt vihdoinkin päästettäisiin irti tästä ajatuksesta, että Suomi hikoillaan maailmankartalle. Vähävaraisten liikkumista voidaan tukea esim. ottamalla huomioon maksut etuuksia määriteltäessä. Muut, erityisesti kilpaurheilijat voivat kustantaa urheilunsa ihan itse.”

Tuohon ei ole paljon enää lisättävää.