Seefeldin hiihdon MM-kisojen alla esitettiin urheiluruudussa Iivo Niskasen ja hänen valmentajansa Olli Ohtosen haastattelu, jossa Niskanen sanoi valittavansa 90% ajastaan. Se on kuulemma hänen tapansa tehdä asioita ja hakea jatkuvasti kehitystä toimintaansa. En ole varma miten pitkän aikaa pätkät säilyvät arkistoissa, mutta tässä linkki rehellisen miehen puheisiin. Niskanen sanoo jatkuvasti kyseenlaistavansa asioita. Hänessä voisi olla ainesta tutkijaksi, sillä niin juuri tieteessä ja tutkimuksen tekemisessäkin tehdään.

Ulostulo on tervehdyttävä tuulahdus aikakaudella, jota hallitsee ns. naminami pusipusi kaikilla pitää olla kivaa -kulttuuri. Kyseenalaistajat ja etenkin kriittisten kysymysten esittäjät leimataan ilonpilaajiksi, koska ne rikkovat löysästi asiat ottavien tunnelman. Olisi mukavaa, kun ei tarvitsisi tehdä mitään, vaan voisi vain juoda kahvia rauhassa. Tai ainakaan ei tarvitsisi välittää niin kovasti, ovatko asiat oikein ja kestävällä pohjalla.

Jatkuva asioiden kehittäminen ja parhaan mahdollisen laadun tekeminen millä tahansa alueella vaatii kuitenkin jatkuvaa asioiden kyseenalaistamista ja parannuskohteiden hakemista. Kun näitä tuo esiin, jotkut voivat kokea sen valittamisena, vaikka siitä ei itse asiassa olisi kyse. Toisilla vain on enemmän halua ja tarmoa havaita ja kehittää asioita, eikä tyytyä vallitsevaan tilanteeseen.

Iivo Niskasessa ilmenevät piirteet ovat tuiki tavalisia tieteen ja tutkimuksen maailmassa ja yliopistoissa. Niissä asioiden jatkuva kyseenalaistaminen ja asioihin suhtautuminen on aivan arkipäivää. Harrastan itsekin sitä jatkuvasti ja parhaita palavereita mm. proffien kanssa ovat olleet ne, joissa professorit pää punaisena vauhkoavat, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei ja miten asiat oikeasti ovat tieteellisen näytön valossa. Itselleni tämä kertoo siitä, että nyt ollaan todella tekemässä jotain todella laadukasta ja kaikki suhtautuvat siihen suurella intohimolla. Kukaan ei tarkoita, että asiat pitäisi ottaa henkilökohtaisesti, vaan kyse on maailman luokan tutkimuksen tekemisestä, koska tiedämme, että höttöä ja huonosti valmisteltua tutkimusta ei saa ikinä julkaistuksi.

Vaikuttaa, että Iivo Niskasella olisi siis tulevaisuutta myös tutkimusmaailmassa, jos hän sitä päättäisi joskus kokeilla. Ainainen valittaminen asioiden kehittämiseen liittyen näyttää kuitenkin erottelevan hänet monista muista suomalaisista hiihtäjistä, joilla vaatimustaso ei ole näin korkea. Voittamisen halu näyttää olevan hirmuinen, mikä tuli selväksi mm. eilen hänen jäädessään pronssille 15 kilometrin perinteisen päämatkallaan MM-kisoissa.

Niskasesta kannattaa ottaa siis muidenkin oppia, etenkin siinä suhteessa, että ymmärtää valituksen tähtäävän vain parempiin suorituksiin. Tätä ei näytetä ymmärrettävän monissakaan organisaatioissa, vaan ihmiset ottavat vain itseensä jos kuulevat ”valitusta”. Onneksi Niskasta valmentaa myös tutkimusmaailmaa ymmärtävä entinen hiihtäjä Olli Ohtonen, joka ymmärtää, että kriittinen ja syvällinen suhtautuminen asioiden jatkuvaan kehittämiseen on aivan keskeistä parasta mahdollista menestystä tavoiteltaessa.