Miltä kuulostaisi pyöräillä kilpaa lähes 24 tuntia päivässä 1,675 ja 4,025 metrin välisissä korkeuksissa 800 kilometriä, siten että nousukilometrejä tulisi yli 21 000? Niinpä, mahtavaahan se olisi, jos vain löytyisi sopivasti aikaa moiseen hullutukseen. Koville se varmasti kuitenkin ottaisi, eikä hommassa välttämättä olisi mitään järkeä, mutta toisaalta ihmiset puuhastelevat monenlaista muutakin minkä järjellisyyden voisi hyvin kyseenalaistaa. Joka tapauksessa unen määrästä pihistäminen ei ole järkevää, etenkään jos muut ajat päivästä vielä viettää fyysisesti itseään kovasti rassaten.

Eräs tällainen kilpailu järjestetään kuitenkin Coloradossa ja osanottajia näihin tapahtumiin löytyy. Eräs osanottaja halusi jopa luovuttaa osan jalkalihaksestaan tutkijoiden käyttöön ennen ja jälkeen suorituksen. Koehenkilön oksidatiivisen fosfolyraation ja elektronisiirtoketjun (aerobisen eli hapen avulla tuotettavan energiantuoton keskeisiä ketjuja ja muuttujia) toiminta oli tällä koehenkilöllä parasta mitä ihmisillä on koskaan raportoitu maailmassa. Tämä ei ollut yllättävää, sillä koehenkilöllä oli yli 20 vuoden kokemus kovasta kestävyysharjoittelusta ja pyöräilykilpailuista. Suorituksen aiheuttama stressi soluhengitykselle oli ymmärrettävästi myös erittäin suurta luokkaa, mutta tutkijat pitivät tätä osoituksena nopeasta adaptaatiosta rasitukseen, erityisesti mitokondrioiden (solujen energiaa tuottavien ”voimalaitosten”) proteiinisynteesiin liittyen.

Tutkimus oli niin sanottu case eli tapaustutkimus, eli siinä tutkittavana oli vain yksi henkilö. Nämä tutkimukset ovat tulleet yllättävän yleisiksi viime vuosina, joskin niitä on varmasti suoritettu jossakin määrin jo kauan aikaa. Ne ovat usein varsin mielenkiintoisia, mutta ongelmaksi muodostuu tulosten yleistettävyys. Koskaan ei voi nimittäin olla varma, että joku henkilön tuloksista onkin esimerkiksi vain mittausvirhe, ja tuloksen merkitys paisuu suuremmaksi kuin se oikeasti onkaan. Monesti jopa vain 6-8 koehenkilöä sisältäviä tutkimuksia pidetään hieman kyseenalaisina, saati sitten vain yhteen koehenkilöön perustuvia. Joskus tutkimukset saattavat olla kuitenkin niin kalliita tai kajoavia, että tiedeyhteisö hyväksyy ja pitää perusteluna myös hyvin pienillä koehenkilömäärillä suoritettuja tutkimuksia.