Media jaksoi eilen raportoida innokkaasti suomalaisten tuloista ja veroista. Hyvä, että Suomessakin raha kiertää, vaikka valtiontalouden menot ja tulot ovat vielä pahasti epätasapainossa. Siinäkään ei ole mitään pahaa, vaan päinvastoin, että yksityiset yritykset maksavat hyvää tienestiä johtajilleen ja muille työntekijöille, jos yrityksellä on siihen varaa. Sama koskee menestyviä urheilijoita. Paljon mielenkiintoisempaa on kuitenkin tarkastella pääosin valtionrahoitusten turvin operoivien urheilujärjestöpomojen vuosituloja. Rahaa tuntuu järjestöissä riittävän, kun tienestit ovat käytännössä yhtä suuria kuin valtiontalouden ”pomon” ja pääjohtajamme, eli pääministerin.

Urheilujohtajuus toden totta kannattaa ainakin rahallisesti, sillä esimerkiksi Olympiakomitean pääsihteerin Teemu Japissonin vuosiansiot olivat 130 000 € näistä sihteerin töistä. On erittäin mielenkiintoista, että valtiontalouden näkökulmasta lähinnä nakkikioskin pyörittämiseen verrattavista sihteerin töistä pystytään Suomessa maksamaan käytännössä samaa palkkaa kuin maamme pääministerille, jonka olettaisi olevan kiistatta suurimmasta vastuusta johtuen kaikista parhaiten palkattu julkisen puolen toimija. Hänhän viime kädessä päättää myös Olympiakomitean rahoituksesta. Palkkojen perusteella rahasta ei Suomessa siis pitäisi olla pulaa, mutta jostain syystä juuri se on asia jonka puute on aina esillä valtiontalouden lisäksi myös liikunnassa ja urheilussa.

Kuten todettua asiat ovat varsin erilaiset yksityisellä puolella yritysten kohdalla, sillä niiden toiminta perustuu hyväksi koettuihin tuotteisiin ja palveluihin, joista asiakkaat, usein ulkomailta asti, ovat valmiita maksamaan.  Tässä maailmassa pärjäämisestä kannattaa ja pitää maksaa hyvin etenkin johtajille, jotka pystyvät tätä menestyvää liiketoimintaa kehittämään. Vain Suomessa operoivassa ja pääosin valtionrahoituksen varassa olevassa liikuntajärjestössä asioiden luulisi olevan hieman toisin, mutta näin ei siis jostain syystä ole.

Ilmiöhän ei ole uusi, sillä jokunen aika sitten kohistiin myös valtion täysin omistaman Alkon pääjohtajan palkasta, joka on kolmisen kertaa pääministerin palkkaa suurempi. Ajatusleikkinä onkin hyvä pysähtyä miettimään, miten paljon siitä kannattaa henkilölle maksaa, että hän pystyy myymään täydessä monopoliasemassa viinaa, suomalaisille? Suomalaisten alkoholinkäyttöä ja niiden haittoja ajatellen voisi olla jopa parempi, että pääjohtajan palkka olisi hieman matalampi (johtajien mukaan suuri palkka houkuttelee juuri pätevimpiä ihmisiä), jotta pestiin ei hakeutuisi niin hyviä henkilöitä, että myynti ja sitä myöten kulutus voisivat jopa hieman laskea. Mutta kauppa se on kun kannattaa, aseviennissäkin.

Jos Alkon pääjohtajuus ei kuitenkaan jostain syystä kiinnosta, niin liikunnan ja urheilun harrastamisen sijaan omaa taloutta ajatellen kannattaa siis tähdätä ennemmin urheilusihteeriksi kuin urheilijaksi.

Valtiontuen turvin toteutettu urheilujohtaminen on taloudellisesti kannattavaa.