Viime kuukausien valoisemmista uutisista huolimatta Suomen taloutta koskien paljon on vielä tekemättä, jotta asiat saataisiin kestävälle pohjalle, myös liikuntaa ja urheilua ajatellen. Suomen talouden ongelmista muistutti painokkaasti Björn Walhroos joitakin kuukausia sitten Suomen kauppakamarien tilaisuudessa, ja myös Ilmarisen toimitusjohtaja ja Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Timo Ritakallio puhui samasta asiasta Talouselämä-lehden haastattelussa muutamia viikkoja sitten. Velkaa otetaan edelleen velan päälle ja velkaennätykset paukkuvat, koska menoja on enemmän kuin runsaasti, mutta tuloja niukemmin. Tämä olisi myös muiden urheilupomojen hyvä tiedostaa rahantarpeesta puhuessaan, mutta etenkin kansanterveyden näkökulmaa ajatellen.

Björn Wahlroosin puheenvuoron Suomen talouden ongelmista ja vertautuvuudesta Ruotsiin voi ja kannattaa kuunnella Ylen kauppakamarien tilaisuuden tallenteesta areenasta. Hänen ja Bengt Holmströmin koko keskustelu on katsomisen arvoinen, mutta jos aika ei anna myöten niin Wahlroosin muistutus ja etenkin kiinnostavat ja tärkeät vertailut Ruotsiin alkavat tallenteessa 31:45 minuutin kohdalla. Myös Bengt Holmströmin painokkaat puheenvuorot kannattaa kuunnella, etenkin hänen aidolta vaikuttavat huolet suomalaisten nuoren polven tulevaisuuden näkymistä. Tämä iso kuva olisi hyvä tiedostaa ja pitää mielessä myös liikunta- ja urheilun piirissä vaikuttavien ihmisten valtion urheilurahoituksesta puhuttaessa. Tätä taustaa vasten onkin ollut mielenkiintoista kuulla urheilupomojen kuten Olympiakomitean valmennusjohtajan Mika Lehtimäen vertauksia Norjan urheilurahoituksiin Harkimon liikunta-avustusraportin tiimoilta. Hänen mukaansa Norjassa ei kuulemma edes keskusteltaisi muutamasta miljoonasta urheilurahoittamisessa, vaan se raha vain otettaisiin budjetista. Näin voi olla, mutta muistammeko myös, että Norjan valtio on myös järkyttävän varakas ja käytännössä velaton, pääosin öljyrahojensa ansiosta. Ja vaikka liikunnan- ja urheilun rahoitus ei tulekaan pääosin verovaroista (vaikka pitäisi ehkä tulla, etenkin lasten ja nuorten liikunnan kohdalla, jos se koetaan tärkeäksi), vaan uhkapelaajien ja monesti peliongelmaisten avustamana veikkausvoittovaroista, niin kokonaistalouden hallinnan kannalta on hyvä suhteuttaa asioita myös isossa kuvassa mitä urheilulle kehtaa vaatia ja mitä ei.

Valtion taloutta ja hyvää yleissivistystä ajatellen omalla kohdallani parhaita evästyksiä ovat olleet lääkäri ja professori Pentti Huovisen luennot vuosina 2006 ja 2007, jolloin opiskelin väitöskirjatyön ohessa toista maisterin tutkintoani Turun yliopistossa.  Huovinen on nykyinen lääketieteellisen tiedekuntamme dekaani ja Turun kunnanvaltuutettu, joka pystyy luennoillaan sivistämään opiskelijoitaan myös monista muista aiheista kuin omista tutkimusaiheistaan, joita ovat bakteerit. Lukio- ja muista opiskeluista ja omista uskomuksista huolimatta monien yliopisto-opiskelijoiden yleissivistys on vielä hyvin vajavainen, minkä vuoksi Huovisen ja muiden professoreiden laaja-alainen koulutus tulee enemmän kuin tarpeeseen. Luennoillaan hän ehti muun muassa evästää opiskelijoita ihmisen evoluutiosta, mutta myös valtion budjetista, mistä hänen mukaansa on jokaisen hyvä olla ainakin jossakin määrin kärryillä. Noista noin kymmenen vuoden takaisista ajoista omaan mieleeni onkin jäänyt hyvin se, että silloin valtion budjetti oli noin 40 miljardia. Tähän lukemaan olenkin nyt myöhemmin aina välillä vertaillut nykyisiä lukemia, jotka esimerkiksi tänä vuonna ovat noin 56 miljardia, ja ihmetellyt menojen kasvua. Menojen kasvu on ihmetyttänyt etenkin sitä taustaa vasten, että onko elämämme muka muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana niin paljon, että emme tule enää toimeen edellisvuosien kuluttamisella.

En ole alkanut perkaamaan juurta jaksaen mihin lisämiljardit oikein nykyisin menevät, mutta hieman selvitystyötä olen kuitenkin saanut kaiken muun ohessa tehtyä. Lista ei varmasti ole kaiken kattava, mutta esimerkiksi menot asumistukiin ovat kasvaneet viimeisen kymmenen vuoden aikana noin miljardista nykyiseen hieman vajaaseen kahteen miljardiin. Kaikista hätkähdyttävin menojen lisäys, jota jo osasin epäillä, on kuitenkin nähty terveydenhuollon kustannuksissa, jotka ovat kivunneet viimeisen 15 vuoden aikana 7,5 miljardista 14,2 miljardiin. Tämän yhtälön mukaan suomalaistet ovat siis yhä sairaampia, minkä ovat myös yksityiset terveydenhuoltoyhtiöt haistaneet uusia Sote-kuvioita viriteltäessä.

Etenkin Sote-keskustelua, mutta myös mm. urheiluvammakeskustelua seuratessa ei voi muuta ihmetellä kuin sitä, miksi kaikki fokus on aina vain jo olemassa olevien sairauksien hoitamisessa, mikä on äärettömän kallista. Fokus pitäisi tietysti olla parhaassa mahdollisessa ennaltaehkäisevässä toiminnassa, jolloin sairauksia ja vammoja ei  edes ilmaantuisi ja kustannukset voitaisiin minimoida ja siitä säästyvät rahat ja valtionvelkatarve voitaisiin käyttää muihin toimintoihin, kuten esimerkiksi suomalaisten yhä parempaan koulutukseen. Tässä projektissa liikunnalla ja ylipäätään fyysisellä aktiivisuudella on erittäin suuri rooli, mitä päättäjämme eivät jostain syystä ole vielä sisäistäneet.

Varovaistenkin laskelmien mukaan fyysisen inaktiivisuuden aiheuttamat sairauskustannusmenot ovat monien miljardien luokkaa. Jos kansa olisi paremmassa kunnossa, kestävyysvajeesta ei olisi tietoakaan. Sen jos minkä luulisi liikuttavan myös päättäjiämme.

Liikunnallista aktiivisuutta lisäämällä valtion menot kutistuisivat miljardeilla, kun kansa olisi paremmassa kunnossa ja sairaudenhoitokustannukset olisivat minimissä.