Kuukausi: toukokuu 2017

Unelmien liikuntapäivä

Tänään vietetään unelmien liikuntapäivää, jonka tiimoilta on tarjolla lukuisia tapahtumia ja tarjouksia eripuolilla Suomea, kuten esimerkiksi sisäänpääsy yhdellä eurolla uimahalliin Tampereella. Unelmien liikuntapäivä liittyy maailman terveysjärjestön WHO:n vuosittaiseen liikunta ja terveys- päivään. Siitä miksi liikkuminen on tärkeää voit lukea lisää maailman terveysjärjestön kokoamista faktoista.

Valtio ja kunnat pyöräilyä edistämässä

Lieneekö meneillään olevasta pyöräilyviikosta johtuen, mutta pyöräily on ollut viime päivinä hyvin esillä eri medioissa. Tänään Yle kertoi valtaosan suomalaistakaupungeista haluavan parantaa pyöräilyväyliään. Rahanpuute kuitenkin vaivaa kuntia, mutta valtiolle luulisi olevan kunnia-asia satsata etenkin kevyen liikenteen väyliin ja sitä myöten kansalaisten turvalliseen ja terveyttä edistävään liikkumiseen autoilun sijaan. Näin näyttää onneksi tapahtuvankin pyöräilyn ja kävelyn edistämishankkeen muodossa. Yleisellä tasolla tekemistä tuntuisi olevan myös esimerkiksi rakennusten suunnittelussa siten, että työmatkan liikkuminen pyörällä tai jalan ei jäisi ainakaan siitä kiinni, että työpaikalla ei ole asianmukaisia peseytymis- ja vaatteiden kuivatus- ja säilytystiloja. Onneksi kuitenkin pyöräily lasten kanssa on yleistä. Tämä ilmenee Pyöräliiton ja pyöräilykuntien verkoston taloustutkimuksella teettämästä kyselystä, jonka mukaan etäisyyksien jälkeen suurimmat syyt olla pyöräilemättä ovat pyöräilyolosuhteet ja pyöräteiden kunnossapito. Näihin asioihin panostamalla pyöräilystä voisi tulla ainakin lähes yhtä suosittua kuin se on monissa muissa pohjoismaissa ja etenkin Alankomaissa.

Pyöräilykypärää ei aina näy kaikilla, mutta pyöräily on pop monissa maissa kuten Tanskassa ja Alankomaissa.

 

Kahden tunnin alitus maratonilla lähestyy

Nykyinen maratonin maailmanennätys on vielä useita minuutteja päälle kahden tunnin, joten siinä mielessä oli suorastaan uskomatonta kuulla, että Eliud Kipchoge pystyi leikkaamaan siitä noin 2,5 minuuttia Niken sub-2 ennätyskokeessa eilen Italian Monzan formularadalla juostussa ennätysyrityksessä. Aikaa ei hyväksytty viralliseksi maailmaennätykseksi, mutta se on aivan huima kestävyyssuoritus ihmisen juoksemaksi. Kirjoitin asiasta lyhyesti myös englanniksi, minkä tekstin kautta pääsee käsiksi myös mm. Runner’s World -lehden ja Mike Joynerin analyyseihin itse juoksusta ja mitä fysiologiset laskelmat ehdottavat ihmisen suorituskyvyn rajoista tällä raastavalla kestävyysmatkalla. Toivoa sopii, että huiman juoksun taustalla on geneettisesti ja muuten poikkeuksellinen yksilö, jonka kunto on rakennettu vain hurjan ja pitkäjänteisen harjoittelun varaan.

Pyörällä kulkee kaikki!

Tänään 6.5 alkaa valtakunnallinen pyöräilyviikko, jota vietetään jo 27. kertaa. Tämän vuoden teemana on Pyörällä kulkee kaikki! -slogan, millä viestitetään sitä, että pyörä ei ole oiva veto vain työ- tai muiden matkojen kulkemiseen, vaan sillä voi kuljettaa myös lapsia tai tavaroita sopivien varusteiden turvin. Työmatkoihin liittyen fyysisen aktiivisuuden terveysvaikutuksia on raportoitu ennenkin, mutta varsinaisesti pyöräilyyn liittyen arvostetussa British Medical Journal -tiedelehdessä julkaistiin äskettäin mielenkiintoinen tutkimus, josta myös YLE raportoi. Sen mukaan pyöräillen työmatkansa liikkuvat ihmiset ovat jopa terveempiä kuin kävellen liikkuvat, puhumattakaan autolla tai julkisilla työmatkansa taittavat ihmiset. Pyöräily onkin siis mainio ja (kustannus)tehokas tapa kuntoilla ja liikkua työmatkoja.

Copyright © 2019 Ilkka Heinonen / ileximius. All rights reserved.

The views expressed on this website do not neccasarily reflect the views of University of Turku or other institutions or organisations Dr. Heinonen represents.